lauantai 5. joulukuuta 2009

Göteborgin somaliraiskaajat oikeuteen



Göteborgissa uutenavuotena 2005 suomalais-somalien raiskaamaksi joutunut 19-vuotias Jenny kertoi Expressenille: "Jag skulle kunna mörda eller kastrera dem som gjorde så här mot mig." Hänellä ei ole muistikuvaa siitä, kuinka monta kertaa viisi maahanmuuttajaa raiskasi hänet samanaikaisesti kun hänen ystävätärtään Lindaa pahoinpideltiin samojen miesten toimesta.

Hyökkääjät, joista eräs on Turussa asuva Suomen kansalainen, löivät tyttöjä heti päähän vieteripampuilla. Herätessään Jenny huomasi miehen makaavan päällään. "Han höll på att våldta mig då." "Silloin aloin huutaa, mutta hän löi minua uudelleen päähän, ja menetin tajuntani." Jennyä oli käsitely mm. rikotulla pullolla.



Edessäoleva oikeudenkäynti merkitsee Jennylle ja Lindalle tuskallisten muistojen uudelleenheräämistä, ja mahdollisesti ilkkuvien ja ylimielisten raiskaajien kohtaamista. "Mutta haluan ehdottomasti nähdä nämä sairaat ihmiset oikeudessa", kertoi Linda Göteborgilaiselle sanomalehdelle.


Tuon illan tapahtumat eivät ole jättäneet Jennyä rauhaan, sillä hän nukkuu yhä huonosti painajaisten takia. Vaikka muisto raiskauksesta on hänelle yhä hyvin tuskallinen, hän päätti ystävättärensä Lindan kanssa tulla julkisuuteen omilla kasvoillaan, voidakseen ehkä auttaa joitakin muita tyttöjä välttämään saman kohtalon.

Miksi viranomaiset, opettajat, media ja nuorison mielipidevaikuttajat yhä peittelevät maahanmuuttaja-miesten vaarallisuutta altistaen yhä lukemattomat nuoret naiset ja tytöt tälle onnettomuudelle, josta Linda ja Jenny haluavat varoittaa -itseään säästämättä?





Göteborg: Möter sina plågoandar i rätten
Tre gripna för överfallet på Jenny och Linda
Göteborgin somali-raiskaaja pidätetty Suomessa
Drabbade Jenny, 19: Anmäl alltid förövarna







Klena hovrättsdomar mot somalier
Publicerad: 2006-04-12 kl 00:00

Lieviä hovioikeustuomioita somaleille.

Göteborg. Hovrätten har nu fastslagit domar mot de fyra somalier som på nyårsafton 2004/2005 våldtog, rånade och misshandlade två unga svenska kvinnor i Göteborg. Men trots att Omar Mohamed Omar pekas ut av medbrottslingen Jassin Abdikarim Mahmud som den som först våldtog Jenny så blir han frikänd i både tings- och hovrätten.

Göteborg: Hovioikeus on vahvistanut tuomiot neljälle somalille, jotka uutenavuotena 2004/2005 raiskasivat, ryöstivät ja pahoinpitelivät kaksi nuorta ruotsalaista naista Göteborgissa. Huolimatta siitä, että Omar Mohamed Omar osoitettiin rikostoverin Jassin Abdikarim Mahmudin avulla henkilöksi, joka ensimmäisenä raiskasi Jennyn, hänet vapautettiin sekä käräjä- että hovioikeudessa.

En av de åtalade afrikanerna lämnar stolt och nöjd hovrätten. Tingsrätten hade tidigare dömt två av somalierna till sluten ungdomsvård i två respektive tre månader, men de sattes senare på fri fot eftersom att det straffets ansågs verkställt på grund utav tiden i häktet. Den fjärde afrikanen som ansågs ha drivit misshandeln och våldtäkten hade i tingsrätten fått två års sluten ungdomsvård och 150 000 kronor i skadestånd. Anledningen till de milda straffen motiverade tingsrätten med att somalierna var unga.

Yksi syytetyistä afrikkalaisista jätti hovioikeuden ylpeänä ja tyytyväisenä. Käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut kaksi somaleista suljettuun nuorisohuoltoon kahdesta kolmeen kuukauteen, mutta heidät laskettiin myöhemmin vapaalle jalalle otettaessa huomioon pidätettynä vietetyn ajan. Neljäs afrikkalalainen, jonka osoitettiin osallistuneen pahoinpitelyyn ja raiskaukseen, oli saanut käräjäoikeudessa kaksi vuotta suljettua nuorisohuoltoa ja määrätty maksamaan 150 000 kruunun vahingonkorvaukset. Käräjäoikeus perusteli somalien lieviä tuomioita näiden nuorella iällä.

Men trots att den drivande somaliern, Jassin Abdikarim Mahmud, erkänt våldtäkten mot Jenny så förändras knappt hans dom i hovrätten. Skadeståndet ökade endast med 60 000 kronor, vilket enligt hovrätten ses som tillräckligt mycket plåster på såren för de unga svenskorna som fått sina liv förstörda av det afrikanska gänget. Att skydda samhället från framtida våldtäkter av Jassin Abdikarim Mahmud var inget som hovrätten tog med i beräkningarna. Jassin Abdikarim Mahmud döms av hovrätten
till två års ungdomsvård. Vaikka teon alullepannut somali Jassin Abdikarim Mahmud tunnusti

Jennyn väkisinmakaamisen, hänen tuomionsa ei juurikaan muuttunut hovissa. Vahingonkorvaus kasvoi vain 60 000 kruunuun, minkä hovioikeus katsoi riittävän nuorille ruotsalaisanaisille joiden elämän afrikkalainen jengi tuhosi. Hovioikeus ei pitänyt tarpeellisena suojella yhteiskuntaa Jassin Abdikarim Mahmudilta, vaan tuomitsi hänelle kaksi vuotta nuorisohuoltoa.

De två andra våldtäktsmännen fick domar på ett års fängelse respektive sex månaders ungdomsvård, här tyckte dock hovrätten att det räckte med att betala 50 000 kronor i skadestånd vardera. Den yngste invandraren, Omar Mohamed Omar, som har utpekats för att vara den som inlett våldtäkten frikändes helt.

Kaksi muuta raiskaajaa saivat vuoden ehdollista vankeutta ja kuusi kuukautta nuorisohuoltoa. Hovioikeis katsoi kuitenkin tarpeelliseksi määrätä heidät maksamaan kumpikin 50 000 kruunun korvaukset. Nuorin maahanmuuttaja Omar Mohamed Omar, vapautettiin kokonaan.

Läs mer här:
Våldtäktsoffer utsatt för utpressning och hot av massmedia
http://www.info14.com/artiklar.php?id=180
Ungdomsvård för grov våldtäkt
http://www.info14.com/inrikes.php?id=1107
Abdikarim Mahmud erkänner våldtäkt
http://www.info14.com/inrikes.php?id=1102
Feili misstänks ha våldtagit Mahamud
http://www.info14.com/inrikes.php?id=1072
Våldtäktssomalier gripen
http://www.info14.com/inrikes.php?id=990

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti