lauantai 5. joulukuuta 2009

Muslimimellakka Århusissa



Tanskalaisen valtalehden, Jyllanspostenin, mukaan 30-40:n maahanmuuttaja-nuoren joukko riehui Århusissa viikonloppuna. Nuorisojoukko julisti alueen kuuluvan itselleen, ei tanskalaisille

Jyllandsposten 31.10.2005:
Rosenhøj:n ostoskeskus oli useiden öiden ajan Århusin viimevuosien pahimpien mellakoiden näyttämönä. "Tämä alue kuuluu meille", »Området tilhører os«, julistivat nuoret. Sunnuntai-iltana nähtiin viimeisin tuhopoltto-hyökkäys.

Mellakoivien nuorten sanat kuullostivat avoimelta sodanjulistukselta tanskalaiselle yhteiskunnalle. Poliisin on pysyttävä poissa, alue kuuluu nyt maahanmuuttajille.

Neljä nuorta istuu muurilla Rosenhøj:n ostoskeskuksen aukiolla sunnuntai-iltapäivällä. He ovat ilmoittaneet olevansa kolme yötä mellakoivan ryhmän puhemiehiä. Tämä joukko oli riehunut ja yrittänyt polttaa ravintolan ja myymälöitä ostoskeskuksessa.

Pysäköintialueella parveilee autoja, joissa istuu maahanmuuttaja-yhteisön nuoria. Monet kävelevät ympäriinsä tervehtien toisiaan voittoisissa tunnelmissa Århusin viimevuosien pahimman mellakan jälkeen.

Jokaisena yönä mellakointiin osallistui 30-40 nuorta, pääasiassa maahanmuuttajia. Vain kaksi pidätettiin.

"Me tiesimme, että olet tulossa. Me olemme puhemiehet", sanoi nuori mies musta neulottu huppu päässään, kun "JP-Århus" vieraili ostoskeskuksessa sunnuntaina. Haastateltu oli vihainen, hyvin vihainen. Hänen takanaan pubi Hot Shot oli vahingoittunut mukulakivien heittelystä, ja myymälöissä parkkipaikan ympärillä olivat ikkunat teipeillä tilapäisesti korjattuina.

Neljä tuntia tämän lyhyen tapaamisen jälkeen vartiointiliike Falck lähetti ryhmän palomiehiä poliisien saattamina Kjærslundin päiväkotiin, kadun toiselle puolelle vastapäätä ostoskeskusta.

Bensaa ikkunasta.

Päiväkodin takaikkuna oli rikkoutunut ja liekit löivät korkealle, ilmeisesti siksi että palo oli sytytetty kaatamalla benbsiiniä ikkunasta lattialle.

Falckin ryhmä joutui odottamaan Vibyn aukiolla, parisen kilometria tuhopolton kohteesta, ennenkuin poliisi ehti saattamaan heitä tuhopoltto-paikalle. Kaksi yötä aiemmin toinen Falckin työryhmä oli joutunut uhatuksi peittäessään rikottua ikkunaa.

Kauppakeskus-aukion ympäriltä oli ikkunat järjestelmällisesti rikottu mukulakiviä heittelemällä. Poliisin mukaan nuoret olivat tuoneet kivet paikalle repuissaan, tullessaan Rosenhöj:lle.


Mukulakiviä leipomoon.

Sunnuntai-aamuna 16-vuotias somalipoika pidätettiin, syyllistyneenä törkeään pahoinpitelyyn. Perjantai-iltana hän oli heittänyt kiven leipomon ikkunaan, ja osunut sillä leipuri Børge Svaløa kasvoihin.
...

Haastateltu kertoo olevansa 100% palestiinalainen, syntyneensä pakolaisleirissä 19-vuotta sitten, ja nyt työttömänä Tanskassa.
"Poliisi ei saa tulla tänne. Tämä on meidän alueemme. Me päätämme mitä täällä tehdään."


Ja lievästi profeetta Muhammedin tyylillä hän jatkaa:
"Me olemme kyllästyneet siihen, miten näemme suhtauduttavan profeettaamme. Me olemme kyllästyneet Jyllandsposteniin. Tiedän, ettei se ole sinun syysi, mutta emme voi hyväksyä sitä miten Jyllandsposten kohtelee profeettaa."
hän sanoo aggressiivisesti, ja muut nyökkäävät hyväksyvästi.


Suunniteltu kolme viikkoa.

Jotkut mellakoitsijoista olivat turkkilaisia, ja tämä on ensimmäinen kerta kun turkkilaiset ja palestiinalaiset toimivat yhdessä, 19-vuotias selittää.
"Me olemme suunnitelleet tätäkolme viikkoa. Siksi vain kaksi pidätettiin lauantai yönä. Poliisi yritti piirittää meidät kaikki, mutta tiesimme tien ulos", hän julistaa. Sitten hän poistuu mutustaen pizzaa "Fun Pizza"-pizzeriasta, jonka ikkunat ovat yhä teipattuja mukulakivi-hyökkäyksen jäljiltä.

Jyllandsposten 31.10.2005




Se lähestyy Suomea! Pitäisikös jotenkin suhtautua mellakointi-ilmiöön?

Suomen ja muiden Pohjoismaiden pakolaiset ovat yksi ja sama ryhmä. Joillakin on (ollut) jopa samanaikaisesti "fatta vetämässä" useassa maassa, ja väki liikkuu liukkaasti maasta toiseen. Tanskan muslimit eivät siis voi olla mitään eri lajia kuin tänne "kotoutuneet". Tanskan tapa kohdella turvapaikka-turisteja ei ole myöskään mitenkään erityisen tyly. Syy Århusin purkaukseen löytyy siis ... muslimeista itsestään!


Näiden tapausten toistuminen Suomessa on täysin mahdollista.

"Tämä alue kuuluu meille!" oli Århusin ennalta valmistellun mellakan viesti tanskalaisille. Kyseessä on siis purkaus, jonka aiheutti maahanmuuttajien määrän ja itseluottamuksen kasvu sen kynnyksen yli, jonka jälkeen he alkavat suuntautumaan pääväestön syrjäyttämiseen. Hyvä kun tiedämme. Mitäs tehdään?


Miksi Tanska joutui islamisti-mellakoinnin kohteeksi?

Jyllandspostenin tomittajan haastattelema mellakka-agitaattori purki sydäntään näin: "Me olemme kyllästyneet siihen, miten näemme suhtauduttavan profeettaamme. Me olemme kyllästyneet Jyllandsposteniin. Tiedän, ettei se ole sinun syysi, mutta emme voi hyväksyä sitä miten Jyllandsposten kohtelee profeettaa." "Vääräuskoisen" mainiosta blogista löytyikin näiden sanojen taustat:

Tanska puolustaa sananvapauttaan

Tällä hetkellä Pohjoismaista ainoastaan Tanska näyttää tajunneen islamin länsimaiselle vapaudelle aiheuttaman vaaran. Tanskalaiset arvostelevat radikaalia islamia leveällä rintamalla; jopa kuningatar Margarethe on elämäkerrassaan vaatinut tanskalaisia ottamaan islamin haasteen vakavasti, "Olemme antaneet tämän asian olla ympärillämme liian kauan, koska olemme suvaitsevaisia ja aika laiskoja", "Meidän on otettava riski vähemmän mairittelevalla tavalla leimatuksi tulemisesta, sillä on olemassa joitakin asioita joita kohtaan meidän ei tulisi olla suvaitsevia."



Viimeisin episodi alkoi kun tanskalainen kirjailija valitti, että kukaan ei uskaltanut kuvittaaa hänen profeetta Muhammedia käsittelevää kirjaansa. Jyllands-Posten-lehti tarttui haasteeseen, ja julkaisi sivuillaan sarjan Muhammedista tehtyjä piirroksia. Osassa piirroksista tuli ilmi islamin väkivaltainen luonne, mikä johti rauhan uskonnon edustajien esittämiin protesteihin, tappouhkauksiin jne.

Protestit kulminoituivat siihen että 11:ta islamilaisen maan suurlähettiläät lähettivät avoimen kirjeen Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussenille, väittäen että Tanskassa on meneillään poliitikkojen ja median loanheittokampanja islamia ja muslimeita vastaan ja vaati pääministeriltä toimenpiteitä asiassa.

Rasmussen kieltäytyi ottamasta vastaan lähetystöä, todeten että jos "heillä [lähetystöllä] olisi vähäisintäkään ymmärrystä tanskalaisen yhteiskunnan toiminnasta, he tietäisivät että hänellä ei ole halua tai valtaa muuttaa sanomalehden toimituspolitiikkaa." Suurlähettiläänsä protestoimaan lähettäneiden maiden joukossa oli sellaisia sananvapautta ja toisia uskontoja kunnioittavia maita kuten Saudi-Arabia, Iran, Egypti, Libya ja Turkki.

... Tanskan kaltaisessa oikeusvaltiossa loukatuksi tulleen on mahdollista haastaa loukkaajansa oikeuteen ja - jos lakia on rikottu - saada korvauksia. Egyptin suurlähettiläs ja Tanskan muslimit sen sijaan haluavat pääministerin rajoittavan sananvapautta niin että islam ja muslimit saisivat erioikeuksia; muita suojatumman aseman.

Uskontojen arvosteleminen kuuluu sananvapauden piiriin. Kristinuskoa vastaan on jo pitkän aikaa kohdistettu lännessä ja myös Suomessa erittäin kovaa arvostelua, lisäksi sananvapauden nojalla on hyväksytty taiteena esim. kusi-krusifiksi- miksei siis suhteellisen harmiton piirros Muhammedista.



Tanskan asukit lienevät skandinaaveista suorapuheisimpia, mutta Vääräuskoinen ei voi olla miettimättä kuinka olisi käynyt Suomessa? Meillä käsitys sananvapauden loukkaamattomuudesta lienee hieman kehittymättömämpi kuin Tanskassa, johtuen pitkästä suomettumisen kaudesta jolloin Neuvostoliitosta ei saanut kertoa totuutta.

Vain vajaa 20 vuotta sitten, 1986, Renny Harlinin työnäyte jenkkeihin, elokuva "Jäätävä polte" kiellettiin alunperin ulkopoliittisista syistä Valtion elokuvatarkastamossa. Myöhemmin korkein oikeus kumosi tarkastamon päätökset, joten sananvapaus piti meilläkin lopulta.

Jos katsoo tämän päivän suomalaista mediaa, tulee helposti siihen johtopäätökseen että hyssyttelyn perinne elää edelleen: Neuvostoliiton on korvannut uusi utopia; monikulttuurisuus. Siitä on tullut aikamme pyhä lehmä jonka luvataan lypsävän kansalle maitoa ja hunajaa kunhan Suomeen ensin saadaan tarpeeksi ulkomaalaisia - mielellään kulttuureista jotka poikkeavat omastamme mahdollisimman paljon.

Tuota utopistista teoriaa vastaan on olemassa valtavasti todistusaineistoa, mutta asiaan ei uskalleta käydä toden teolla käsiksi mediassa, kuten ei uskallettu kertoa totuutta Neuvostoliitostakaan. Suomettumisen kauden pelottavan termin "neuvostovastainen" on korvannut termit "suvaitsematon" ja "rasisti".

Neuvostovastaiseksi luokiteltu joutui suomettumisen kaudella pannaan, siksi kukaan ei uskaltanut ottaa riskiä sellaiseksi leimatuksi tulemisesta. Samalla tavoin nykypoliitikot eivät uskalla vaatia esim. kiintiöpakolaisjärjestelmästä luopumista tai somalipakolaisten kotiinsa palauttamista, koska suvaitsemattoman rasistin leima on niin murskaava. Vai onko? Suomi tarvitsisi oman kuningataräidin joka uskaltaisi liputtaa oman maansa ja kulttuurinsa puolesta. Muumimammasta ei siihen ole.

Vääräuskoinen, 2.11.05

Kiitämme "Vääräuskoista" tästä erinomaisen oivaltavasta



Århusin mellakoinnilla, joka on tiettävästi ollut sekä valmisteltu että johdettu operaatio, on siis yhteys poliittiseen Islamiin. Tämä on asia jota meidän ei haluta huomaavan.



Jos haluat estää tämäkaltaiset näkymät, pysäytä maahanmuutto. Pienet ilkiötkin sen tietää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti